maanantai 24. toukokuuta 2010

Pientä päivitystä ja vanhasta uutta



Onkin ollut piiiitkä päivitystauko. Johtuen joulu- ja kevätkiireistä! ;) Eli olen saanut 13 luukkua valmiiksi joulukalenteriin, joita en vielä voi blogissa julkaista, ettei salainen kalenterikamu vain pääse niitä lurkkimaan.
Ulkotyöt on vienyt aikaani, samoin sisällä tehty viheriänkamarin suursiivousoperaatio.
Ostimme vaatekaapin kun muutimme tänne meille. Lastulevy kesti vuoden, ja sitten se hajosi ekan kerran. Nyt melkein 4 vuotta sitä romua katseltuani katkesi viimeinenkin jouhi (siis multa) ja kaappi laitettiin paloihin. Tästä syystä tein viheriänkamarin inventaarion, laitoin sieltä noin miljoona pussia turhaa tavaraa pois ja siirsin vaatekaapin rekillä roikkuvat vaatteet viheriään rekille. Hyllytavara taas siirrettiin tähän anopin entistämään astiakaappiin näin väliaikaisesti, kunnes löytyy oikea kaappi. Unelmissa olisi vanha puinen vaatekaappi, vielä ei ole "sitä oikeaa" löytynyt.
Ihan mielettömän ihana on kyllä tämä meidän astiakaappi! Ja anoppi on nähnyt suuren vaivan kun on sen laittanut edustuskuntoon. Tämän kaapin yläosa oli muuttaessamme kiinni seinässä, kirjoituspöydän yläpuolella, siellä samaisessa viheriässä. Alaosa taas oli autotallissa, ihan likaisena ja kamalana niin kuin kuvasta näkyy. Sitten jostain mieleeni paukahti, että oliskohan näillä kahdella jotain yhteistä ja olihan niillä. Yläosa oli jossain vaiheessa sahattu irti alaosasta ja sen siihen oli alahyllyksi kiinnitetty lastulevyä (Voi, äiti!) No, nyt palaset ovat palanneet takaisin yhteen ja me ollaan päästy romusta eroon. Valtakunnassa siis kaikki hyvin! :)
Nyt kaappi on vielä olohuoneessa, mutta se muuttaa sitten joskus keittiöön. Kaapin kuvat on otettu Pentikin Viinimarja-sarjasta, jota meillä on jonkin verran.

4 kommenttia:

Sara kirjoitti...

Siis wau mikä muodonmuutos, -sitä näyttää olevan liikenteessä teidän huushollissa (kattelin sun fb-profiilikuvaa...) =)!!

Anonyymi kirjoitti...

Vähänkö hieno!!!! t. Tiina K-P

Anonyymi kirjoitti...

Mahtava!! Kyllä sun päivityksiä onkin odotettu:)! Nähdään to:)!! Terkuin Jaana

Hattara kirjoitti...

Sara: Kevät on sellaasta uudistumisen aikaa ;)
Tiina: Soile on kyllä taitava ja perusteellinen tuunaaja. :)
Jaana: Hihhih, ajattelinki jotta täytyy laittaa viestiä, että laiskimuskaakkimus on nyt petrannut bloggailunsaralla. :)