lauantai 26. marraskuuta 2011

Synttärikortti luukulla :)



Tässä kortti, jonka tein ystäväiselleni synttärikortiksi. En ole tehnyt aikaisemmin tällaista luukkukorttia ja halusin kokeilla jotain uutta. Leimakuva on Halo Tilda jonka värittelin ProMarkereilla. Kukat YouDon, samoin haaraniitit. Paperit Me To You jouluisesta paperikosta, tykkäsin laittaa hempeän etusivun ja sisäsivulle taas vähän vähemmän hempeää. Kuitenkin niin, että paprut sopivat värityksiin. Olen suht tyytyväinen tähän ensimmäiseen luukkukokeiluun, ja sankaritarkin tuntui tykkäävän. ;)

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Kaksi erilaista korttia samasta leimakuvasta

Hellurei!
Olen saanut kaupalle työharjoittelijan. Eilen harjoiteltiin ProMarkereilla värittämistä. Hienosti harjoittelijalta sujui värittely, oikeanpuolimmainen on hänen. Harjoittelijan kortti menee synttärionnitteluksi, omani on jouluaiheinen. (kuten kuvasta näkyy. ;) )
Leimakuva on Magnolian Secret Tilda, mä tykkään näistä monikäyttöisistä leimoista!

torstai 10. marraskuuta 2011

Simppelisti Hyvää Joulua!


Tänään tuli jälleen paketteja kaupalle. Mukana myös nämä ihastuttavat sinisävyiset joulupaperit! Paperit ovat sinällään jo niin kauniita, etteivät paljoa tarvitse lisuketta ja kaunis kortti on valmis. Vasemman puoleisessa kortissa on käytetty kolmea asiaa, taustapaperia, valkoista nauhaa ja valkoista Hyvää Joulua tekstiä, näppärää eikö totta. Oikeanpuoleisessa taasen on käytetty hopeanväristä helmiäispaperia, josta on napsuteltu xcutin leikkurilla lumihiutaleita ja ääriviivatarrasta toivotukset. Helppoa ja nopeaa!

Paskis #116, inspiroidu kuvasta

Tämän viikon Pskis tarjosi inspiraatioksi kuvan. Ensin katsoin kuvaa ja ajattlin, että tuosta en saa kyllä mitään inspistä. Liian värikästä! Meni tunti ja tämä kortti alkoi valmistua. Paskiksen kuvassa oli paljon värikkäitä palloja. Tässäkin kortissa on värikkäitä (joulu)palloja. Olen tehnyt paljon joulukortteja, kaikki aika "värittömiä". Kirkkaat värit on mulle haaste. Nyt kuitenkin päätin värittää ihan väreillä! Tämä kortti on siitäkin ei-munlainen, että yleensä väritän ensin kuvan ja vasta sitten valitsen paperit ja muut rekvisiitat. Tällä kertaa kuitenkin kortinteko lähti taustapaprusta. Jee, näinkin siis voi tehdä kortteja! ;)
Leimakuva on Magnolian Tilda with Snowheart VÄRItin ProMarkereilla. Taustapapru on Papermanian paperikosta, sitä kaupalta löytyy irtotavarana.

perjantai 21. lokakuuta 2011

Pitkän päivityskatkon jälkeistä elämää..!

 Muutama ATK-aiheinen ongelma on ollut. Ensin oma kone ei tunnistanut mitään piuhaa, en saanut kuvia koneelle enkä tulosteita koneelta, är! No kone on nyt lähetetty tehtaalle ja on lainakone käytössä. Ihan mutkattomasti ei onnistunut tälläkään tulostaminen, meni päivä taistellessa, mutta nyt toimii. Nyt voi siis vähän päivitellä edes tämän viikon uutuuksista.



 Tänään saapui kaupalle uudet Mankut! Jiiihaa! Nää on niin nättejä, että! Tässä on käytetty Halo Tildaa, joka distresseillä väritetty. Pitsi löytyi jostain jämävarastosta, siniset pikkuruusut magnolialta, iso gardenia ja ruusunnuppu Reprintiltä. Paperit on Pion Designin, ihania joulu-uutuuksia jotka saapui alkuviikosta.



Tämä on pussukka, ohje löytyi täältä. Noilta sivuilta löytyy niin paljon ohjeita, että menee aika kauan aikaa jos kaikkia ohjeita kokeilee. ;) Joulupukin kuka on tästä Pion Designin paperista.


 

Tässä tuikkukortti! Enkelikuva on jälleen Pion Designin Vinterängel nimeltään. Muut paperit samaisen virman joulu-papereita. Tuikkuja korttiin mahtuu muuten oikeesti 4, ei vain ollut tähän hätään tarpeeksi montaa. Tuikut laitetaan yläkautta, jätin vähän luukkua aukikin. :)


Ja sitten vielä pari peruskorttia. Mun suosikki on tuo sininen tähti/raitapaperi, mutta onhan nuo muutkin kauniita!

perjantai 23. syyskuuta 2011

Kyllä mä välillä teen vielä korujakin.

Tulee vain niin harvoin blogattua niitä. Tässä nyt vaijeriin tehty korusetti. Ihania kuupintaisia hopeanvärisiä ja pinkkejä helmiä, sydämet Swaroja. Olen tyytyväinen lopputulokseen ja toivompa että myös saaja on. :)

Paperipussin uusi look!

Paperipussi sai Tulip-sarjan leimasimilla ja ProMarkereilla uuden lookin. Pussi kesti kyllä ihan hyvin tussit, mutta eihän tusseihin saanut samanlaista "liukumaa" kuin tussipaperille väritettäessä. Kimalleliimaa laitoin kattokruunuun, ammeen kultajalkoihin ja kultapeiliin.
Tänne pussiinhan voisi luonnollisesti laittaa sitä suklaata, mutta YLLÄTYS! Tähän pussiin laitoinkin suk, suk, sukkahousuja! Tämä menee lahjaksi eräälle ystävälle, jolla on kaikkea, mutta käyttää päivittäin sukkahousuja. Ja sukkahousuparihan ei kovin kauaa pysy ehjänä, joten lahja on varmasti sellainen mitä hän tarvii. Sukkahousut ei kylläkään ole koko lahja, vaan pikkuosanen. :)