tiistai 19. toukokuuta 2009

Tildan tapaan peitto osa 1



Nyt se sitten alkoi, nimittäin Tildan tapaan -kirjan peiton teko. Ajattelin blogiini kerätä "kollaaassshin" peitonteon etenemisestä ja tämä on nyt osa 1. Perjantaina 15.5. Seinäjoella piipahtaessani kävin Eurokankaassa. Mun piti ostaa sieltä jotain ihan muuta, mutta autossa huomasin, että plastikkapussista löytyikin kankaat Tildapeittoa varten. Upsii.. Perjantai-illalla leikkasin kenttien palat, piirtelin kaavat ja jäljensin ne kankaille. Applikaatiot siis ovat vuoritettuja. Vuorikankaaksi valitsin 2,90 €/m maksavan lakanakankaan, koska ohjeessa käskettiin käyttää EDULLISTA kangasta vuorituksiin. :)



Lauantaina mummu lähti Fiian kanssa päivällä ulos ja Amaliakin nukkui, joten kone surisi. Ompelin nuo applikaatiot ja leikkasin ne. (Samalla huomasin, että kaikkein ärsyttävintä ommeltavaa on nuo kattojen kaarevat reunat. Eihän niitä ny millään voi saada menemään kaikkia kaaria nätisti!) Illalla sitten katteltiin Eurovision laulukisaa ja käänneltiin palat oikein päin.




Sunnuntain puhdetyönä olikin sitten nurkkien käännön viimeistely ja palojen silitys. Tässä siis palaset valmiina odottelevat että pääsevät omaan pohjankenttäkankaaseensa. Maanantai menikin sitten vain tuumaillessa seuraavaa vaihetta.

5 kommenttia:

Sara kirjoitti...

Oi sä oot ryhtynyt tuohon projektiin, onneksi olkoon!! Se Maissin peitto on niin ihana, että mieli kyllä tekis itsekin aloittaa, mutta tuliskohan se koskaan valmiiksi....?

Hattara kirjoitti...

Mä en voinu enää elää ilman peittorojektia kun viimeksi Kaarakassa näin taas sen Maissin peiton. Se on kyllä super-ihana! Paljon helpompi tätä on tehdä ku mitä olisin luullut. Haittapuolena on vaan se, että ei millään malta lopettaa kun pääsee alkuun ja se taas tietää yökukkumista. :D

eija kirjoitti...

Hienolta näyttää, tuli mieleen oletko pessyt kankaat ennen ompelua... jos kutistuvat eri lailla? Sitten valmiissa peitossa kun sitä ensi kertaa pestään.

Inka kirjoitti...

Hienosti sulla etenee peitto! Tuolla menolla se on jo ihan kohta valmis ;)

Työn iloa!

Hattara kirjoitti...

Inka: Kiitos. tätä työtä on kyllä ilo tehdä! :)
Eija: Eh, tajusin pari päivää sitten, että hitto, kankaat jäi kutistamatta. Mutta onneksi kankaat on melkein kaikki "samasta" pakasta, eri väreinä vain ja kutistuvuus näyttikin muissa olevan samalla prosentilla. Täytyy pestä varovasti sitten kun se aika on. (Tai sitten laitan koko peiton lasin alle ja seinälle! :D )